Gerbiilin hoito-ohje

Gerbiili on hajuton ja helppo lemmikki. Se on kotoisin aavikolta, joten se virtsaa vain hyvin vähän. Gerbiili ei ole varsinainen yöeläin, se nukkuu ja valvoo vuorotellen. Gerbiilin kanssa voi siis touhuta myös päivisin kun omistajalle parhaiten sopii. Gerbiili elää keskimäärin 2-4 vuotta, mutta vanhempiakin yksilöitä löytyy.

Gerbiili on lauma eläin, jota ei koskaan tulisi pitää yksin. Niitä tulisi hankkia aina vähintään kaksi samaa sukupuolta olevaa yksilöä, sillä uros ja naaras lisääntyvät hyvin nopeasti. Gerbiili kärsii yksinolosta ja kaipaa aina lajitoverin seuraa. Helpointa on hankkia gerbiilit samasta poikueesta, silloin vältytään joskus hyvinkin vaikealta totutukselta. Niin urokset kuin naaraatkin tulevat hyvin toimeen keskenään isompinakin laumoina, mutta urosten laumaan on hieman helpompi lisätä uusia yksilöitä kuin naaraiden laumaan.

Mitä gerbiili tarvitsee?

Paras asumus gerbiileille on terraario. Häkistä lentävät purut ulos ja gerbiilit rupeavat usein jyrsimään kaltereita, mikä hermostuttaa omistajaa ja saattaa aiheuttaa nokkatautia. Muoviset Duna-häkit ovat siitä huonoja, että gerbiilit jyrsivät helposti itsensä ulos asumuksesta ja muovin sirut voivat vatsaan joutuessaan vahingoittaa sisäelimiä. Terraarion tulee olla mahdollisimman suuri, jotta eläimillä olisi paljon tilaa touhuta.

Terraarioon laitetaan paljon puruja, jotka vaihdetaan n. 2-3 viikon välein. Gerbiilit tykkäävät kaivella puruissa ja rakentaa käytäviä ja koloja puruihin. Lisäksi terraarioon voi laittaa pesäkopin, oksia, pahvirullia, kukkaruukkuja, kookospähkinän kuoria, vessapaperia pesän tekoa varten ja heinää. Gerbiilillä on oltava jatkuvasti jyrsittävää tarjolla, sillä se on hyvin aktiivinen eläin. Juomapulloksi sopii hamsterin tai hiiren juomapullo. Juomakuppi on hankala, koska vesi likaantuu helposti. Kuppi voi olla pulloa parempi vaihtoehto, jos gerbiilit jyrsivät pullonsa jatkuvasti rikki. Ruokakupin tulee olla keraaminen, jottei touhukkaat jyrsijät onnistu kaatamaan kuppia. Kokenut omistaja voi toki tarjota ruoan virikkeenä purujen sekaankin, mutta ruokaa saattaa mennä tällöin hukkaan. Juoksupyörät tai muoviset lelut eivät kuulu gerbiilin terraarioon. Pesävillaa ei gerbiilille saa antaa, sillä gerbiili voi tukehtua siihen ja poikasille se saattaa aiheuttaa kuolioita tai kasvaa kiinni ihoon. Gerbiilille voi tarjota chichillan kylpyhiekka. Monet gerbiilit tykkäävät kylpeä ja piehtaroida hiekassa. Näin ne huolehtivat itse puhtaudestaan, eikä turkki rasvoitu.

Mitä gerbiilit syö?

Gerbiilin perusruokaa on hyvä siemensekoitus esim. Supa Hamster, Supa Rat ja Oscar omena tai Altromin rotta-/hiiripelletti. Pelletin hyvä puoli on se, että jokainen pala on saman makuinen eikä gerbiili pääse valikoimaan pelkkiä herkkuja. Kova purtava, esim. näkkäri, kuiva leipä tai oksat pitävät gerbiilin koko iän kasvavat hampaat lyhyinä.

Myös tuoreruoka on gerbiilille tärkeää. Esim. mansikat, mustikat, porkkanat, omenat, kurkku, tomaatti, banaani, kaali, puurot, makaronilaatikko ( ei suolainen tai mausteinen ), perunamuusi ja piltit sopivat mainiosti ruoaksi gerbiilille. Sitrushedelmiä, suolaista, makeaa, mausteisia ruokia tai mitään mikä vähänkään saattaa aiheuttaa ihmiselle vatsavaivoja ei tule antaa. Ulkomaiset hedelmät ja vihannekset tulee pestä ja kuoria.

Gerbiili tarvitsee juomaksi raikasta vettä ja sitä on oltava aina saatavilla. Mitään muuta ei gerbiilille tule juottaa.

Teettäisinkö naaraallani poikaset?

Naaraalla voi teettää poikasia kun se on täyttänyt 5 kk. Jos naaras on pieni tai hitaasti kehittyvä on poikasten teettämistä lykättävä, jotta gerbiili saisi aikaa kasvaa ensin itse täyteen mittaansa. Naaras tulee kiimaan neljän päivän välein. Naaras ilmaisee kiimansa rummuttamalla urokselle takajaloillaan ja houkuttelemalla uroksen peräänsä. Uros astuu naaraan useita kertoja kiiman aikana. Naaraan tiineys kestää n. 24-30 vuorokautta. Poikasia syntyy yleensä 1-8. Jo pari tuntia synnytyksen jälkeen tulee naaras uudestaan kiimaan, jolloin uros astuu sen uudelleen, ellei sitä ole erotettu naaraasta aikaisemmin. Naaraalla saa teettää korkeintaan kaksi poikuetta peräkkäin, muuten naaras stressaantuu liikaa.

Poikaset syntyvät karvattomina silmät ummessa. Poikasiin ei tulisi ensimmäisten päivien aikana koskea turhaan, ettei naaras hermostu. Gerbiilit harvoin hylkäävät poikasiaan, mutta jos naaras on ensikertalainen saattaa se jättää poikaset oman onnensa nojaan. Karva alkaa kasvaa vajaan viikon iässä ja silmät aukeavat n. 17 päivän kuluttua. Samoihin aikoihin alkavat poikaset syödä myös kiinteää ravintoa. Kolmen viikon kuluttua synnytyksestä lopettaa naaras imettämisen ja poikasten vastustuskyky heikkenee. Tällöin saattaa poikasiin iskeä naksutauti. Poikaset rupeavat "naksumaan", niiden kehitys taantuu ja ne saattavat menehtyä. Varsinaista syytä tautiin ei ole löydetty. Kuuden viikon ikäisinä poikaset ovat luovutusiässä ja eri sukupuolet erotellaan toisistaan. Naaraat voi jättää emon kanssa asumaan ja urokset siirretään erilleen.

Kuinka tutustuttaa gerbiilit toisiinsa?

Tutustuttaessa toisilleen vieraita gerbiileitä toisiinsa on terraarion oltava aina puhdas hajuista ( terraario pestävä kunnolla varusteineen ja purut vaihdettava ), eikä se saa olla kummankaan gerbiilin aluetta. Vain luovutusikäisiä poikasia voi varovaisesti yrittää totuttaa toisiinsa tai vanhempaan gerbiiliin ilman pidempää totutusta. Tämä voi kuitenkin olla hyvin vaarallista ja maksaa jommankumman gerbiilin hengen. Paras tapa totuttaa on käyttää ns. totutushäkkiä. Terraarioon laitetaan kunnolla paikoillaan pysyvä, tiheäsilmäinen rautaverkko lattiasta kattoon, jakamaan tilan tai terraariota pienemmän häkin yläosa. Häkin tulee olla kyllin korkea, ettei toinen gerbiileistä pääse häkin päälle kävelemään ja anna samalla toiselle osapuolelle mahdollisuutta puraista jalkaan tai häntään. Toinen gerbiili laitetaan siis häkin sisäpuolelle ja toinen ulkopuolelle. Gerbiilit pääsevät haistelemaan ja tutustumaan toisiinsa ilman suuria riskejä tapaturmista. Gerbiileiden paikkoja vaihdellaan muutaman kerran päivässä, jotta niiden hajut sekoittuisivat. Yleensä gerbiilit tottuvat toisiinsa n. viikossa, mutta aikuisilla yksilöillä voi aikaa mennä useita kuukausia.

Anna-Riikka Laosmaa / JKJY 2001