Lemmikin kanssa matkustaminen


Kirjoittanut: Kirsi Ruotsalainen
Julkaistu Käpäläväen Sanomat 02/2001 -lehdessä.

Kotisivujen ylläpidon huomautus - VR:n lipunmyyntiuudistuksen mukaan ovat paikkalippujen hinnat muuttuneet ja paikkalippu sisältyy nykyisin matkalippuun. Toisesta tai useammasta lemmikistä tulee edelleen maksaa erillinen lemmikkilippu.


Lemmikki autossa

Ihmiset, tavarat ja lemmikit on aina sijoitettava ja kiinnitettävä autossa siten, että ne eivät häiritse kuljettajaa ajon aikana. Tämä myös siksi, että kolaritilanteessa irraallaan olevat tavarat tai eläimet jatkavat liikettään sillä nopeudella, mikä autolla oli ennen törmäystä. Irrallaan olevat tavarat törmäävät silloin auton sisäosiin ja toisiinsa sitä vakavammin mitä suuremmalla nopeudella törmäys tapahtuu. Lemmikin kanssa matkustaessa tulee kuljetusboxi sijoittaa siis siten, ettei boxi pääsee liikkumaan ja heilumaan mutkissa ja pysähdyksissä. Muista siis lemmikin turvallinen matkustaminen. Jos mahdollista boxi tulee kiinnittää auton turvavöihin.

Eläintä ei saa jättää autoon yksin pitkäksi aikaa. Talvella se voi vilustua auton sisälämpötilan laskiessa ja kesällä se voi saada nopeasti lämpöhalvauksen. Pysäköidyn auton sisälämpötila voi nousta kuumana aurinkoisena päivänä jopa 60-70 celsius- asteeseen. Eläintä ei saa missään tapauksessa jättää näin kuumaan tilaan. Koska jyrsijät ja kanit eivät voi tehokkaasti poistaa lämpöä hikoilemalla, voi ympäristön kuumuus nostaa eläimen ruuminlämmön nopeasti liian korkeaksi.


Lemmikki junassa

Lemmikit voivat matkustaa kaikissa junissa yhdessä emäntänsä tai isäntänsä kanssa. Matkustaminen tapahtuu lemmikeille tarkoitetussa osastossa, jotka ovat merkitty omin tunnuksin. Vaunussa lemmikin/boxin paikka on lattialla. Lemmikin voi myös pitää istuimella, kun omistaja suojaa istuimen ja maksaa lemmikkimaksun lisäksi puolilipun hinnan. Usein jyrsijöiden matkustaminen tapahtuu kuljetusboxissa ja se kannattaa sijoittaa lattialle ja miksei sitä voi pitää sylissäänkin.

Kaikissa päiväjunissa on oma 12- paikkainen osasto lemmikin kanssa matkustaville. Kaksi paikoista on tarkoitettu isoille koirille. Lähes kaikissa pääreittien pikajunissa on päivisin myös suurempi 20- paikkainen lemmikkiosasto, jossa on neljä ison koiran paikkaa. Yöjunissa lemmikit voivat matkustaa lattialla makuuvaunujen päätyhyteissä, kun koko hytti varataan oman seurueen käyttöön. Yöjunassa on myös päivävaunu, jossa on lemmikkiosasto. Lisäksi päiväpikajunissa ja yöjunissa on matkatavaravaunu, jossa lemmikit voivat matkustaa joko lattialla tai niille varatuissa kopeissa. InterCity-junissa on oma kahdeksan hengen hytti lemmikeille ja niiden omistajille. Pendolino-junissa kolme paikkaa on varattu lemmikkien kanssa matkustaville. Lähijunissa lemmikin voi viedä kunkin junayksikön keskellä oleviin osastoihin. Lähi- ja paikallisliikenteessä on myös punaisia veturijunia ja niissä lemmikin paikka on konduktöörivaunussa.

Lemmikkimaksu sisältää istumapaikan lemmikin kanssa matkustavalle. Paikkalipun voi varata lipunoston yhteydessä. Lemmikkimaksu vaihtelee matkan ja junatyypin mukaan. Päiväjunissa maksu on 30- 45 markkaa ja yöjunissa 50 mk. Ison koiran paikka lattialla maksaa 50- 65 markkaa. Paikan voi siis varata myös esim. isolle kaniboxille. Samassa kuljetuskopissa olevat lemmikit matkustavat yhden lemmikkimaksun hinnalla. Jos matkustajalla on mukanaan enemmän kuin kaksi eläintä, kahdesta seuraavasta veloitetaan aina puolilipun hinta. Yleensä kanien ja jyrsijöiden kohdalla käytäntö on ollut, että kaikki samassa boxissa olevat eläimet matkustavat yhden lemmikkimaksun hinnalla. Jokaisesta lisäboxista VR on veloittanut uuden lemmikkimaksun. Lähiliikenteessä lemmikin kuljettaminen on maksutonta.


Lemmikki linja-autossa

Lemmikkiä voi yleensä kuljettaa linja-autossa vain saattajan kanssa eli Matkahuolto ei kuljeta enää lemmikkejä yksinään ilman saattajaa. Lemmikki tulee olla kuljetusboxissa matkan aikana. Boxin voi sijoittaa jalkotilaan tai pitää sylissä, tällöin eläimestä ei yleensä peritä lisämaksua. Lemmikistä voidaan periä lastenlipun hinta, jos boxi on niin suuri, että se vie viereisen paikan tilan. Tämä riippuu niin kuskista kuin liikennöitsijästä. Kuskilla on myös oikeus poistaa lemmikki linja-autosta, jos paikalla olevat allergiset matkustajat niin vaativat. Näin ei ole kuitenkaan minulle ikinä käynyt lähes 10 -vuotisen näyttelymatkustusten aikana. Kokemukseni mukaan linja-autossa on ollut lemmikin kanssa todella hyvä matkustaa ja kanssa matkustajat ovat uteliaina tirkistelleet boxeihin ja matka on sujunut mukavasti lemmikeistä jutellessa.


Lemmikki laivassa

Laivamatkoilla on hyvä lippuja varattaessa varmistaa ko. yhtiön käytäntö lemmikkien kuljettamisesta laivassa. Lähtöselvityksestä saa käytännön ohjeita lemmikkieläinten kuljettamisesta aluksella. Lemmikkieläinten vienti risteilylle on kiellettyä.


Lemmikki lentokoneessa

Finnairin lennoilla kuljetetaan vuosittain kymmenisen tuhatta lemmikkiä. Lemmikin voi lentokoneessa kuljettaa matkatavaratilassa eli ruumassa. Tämä ei kuitenkaan sovi oikein kanien ja jyrsijöiden matkustamiseen. Lemmikki kannattaakin kuljettaa matkustamossa käsimatkatavarana. Matkustajan mukana eläimen paino ei tule ylittää 8 kiloa eikä boxin mittojen summa (pituus/leveys/korkeus) ylittää 115 cm:ä.

Kuljetuskassin, kopan, korin tai boxin tulee olla kosteuden pitävä. Eläin on pidettävä lennon ajan suljetussa, tarpeeksi ilma-aukkoja omaavassa kantimessa matkustamon jalkatilassa, ei istuimella. Turvallisuussyistä matkustajalla saisi olla vain yksi käsimatkatavara.

Samassa kantimessa olevat lemmikit katsotaan yhdeksi eläimeksi., joten niistä ei peritä ylipainomaksua erikseen, vaan yhdessä. Suomessa sisäisessä liikenteessä eläimestä tai eläinyksiköstä peritään aina matkasta riippumatta ylipainomaksu, joka on 50 mk/suunta.

Ulkomaan lennoilla (ei U.S.A ja Kanada) sovelletaan yhdistettyä kappale/painokäytäntöä. Matkustajlla saa olla matkustusluokasta riippuen kaksi samanlaista tai erilaista tiettyihin mittoihin rajoittuvaa laukkua, joista kumpikin saa painaa enintään 32 kg. Mikäli joku rajoitus ylitetään, matkustaja joutuu maksamaan ylimääräisiä markka- tai dollarimääräisiä, kiinteitä maksuja.

Lentomatkoilla on hyvä lippuja varattaessa varmistaa ko. lehtoyhtiön käytäntö lemmikkien kuljettamisessa. Moni yhtiö ei välttämättä ota lemmikkejä ollenkaan matkustamoon, vaan ne matkustavat ruumassa. Tarkista siis asia valitessasi lentoyhtiötä!


Matkustaminen eri sääoloissa

Huomioi myös sääkelit matkustuksen aikana. Talvella boxin päälle kannattaa ommella tikkikangaspäällinen viiman ja pakkasen estämiseksi tai suojata boxi lämpimällä peitolla.

Kesähelteellä puolestaan boxissa pitää olla riittävästi ilmareikiä raikkaan ilman vaihtumisen vuoksi. Lisäksi lemmikillä pitää olla reilusti vesipitoista ruokaa, kuten kurkkua tai vesipullo. Vesipulloa ei kannata pitää koko matkan aikana tarjolla, koska se valuttaa vettä eläimen boxiin matkan aikana. Vettä voikin tarjota matkan aikana useita kertoja, etenkin pysähdyksien aikana. Helteellä kannatta muutoinkin välttää turhaa matkustamista, koska helle on erittäin uuvuttavaa ja stressaavaa ja lämpöhalvauksen riski on suuri. Jos kuitenkin joudut matkustamaan helteellä, huomioi tarkkaan asiat, jotka saattavat altistaa lemmikin sairastumiselle tai lämpöhalvaukselle. Etenkin pitkäkarvaisilla eläimillä helle saattaa nopeastikin heikentää kuntoa ja aiheuttaa vaaratilanteita. Joten pitkillä matkoilla turkki kannattaa leikata lyhkäiseksi, jos mahdollista. Etenkin kaneja ja marsuja voi helteellä suihkutella hieman viileällä vedellä suihkupullosta, tämä viilentää niiden boxin lämpötilaa sekä itse eläintä.

Tarkkaile eläintä jatkuvasti matkan aikana ja jos oireita (vetelyys, nopea hengitys sierainten kautta) ilmaantuu, ryhdy välittömästi toimiin. Lämpöhalvauksen saanut eläin pitää viedä välittömästi varjoon ja viilennettävä sen kehoa, ei liian nopeasti (ei siis kaadeta jääkylmää vettä sen niskaan) vaan viileätä vettä voi suihkutella sen päälle ja tarjota välittömästi juotavaa. Jos eläin ei näytä piristyvän, niin se täytyy välittömästi viedä eläinlääkärin hoitoon.