Hamsterin virikkeitä


Kirjoittanut: Katja Kapanen
Julkaistu Käpäläväen Sanomat 02/2001 -lehdessä.


Hamsteri on luonnostaan aktiivinen ja touhukas eläin, joka tarvitsee virikkeitä pysyäkseen terveenä ja pirteänä. Siispä miettimään, mitä kaikkea kivaa hamsun iloksi voisi keksiä!

Riittävän suuri häkki tai terraario, jossa on runsaasti sopivaa kuiviketta (purua tai Mörtti Röpöä), on hamsun viihtymisen a ja o. Pesänteko on hamsulle luonnollista puuhaa, joten runsas määrä "petivaatetta" (parasta on revitty talous- tai wc-paperi) ja pesämökki ovat myöskin välttämättömiä viihtyvyyden kannalta. Erilaiset kivet, tiilenpalat ja tyhjät kukkaruukut tarjoavat virikettä häkkiin ja antavat hamsulle mahdollisuuden kuluttaa kynsiään. Kukkaruukkuun hamsu voi tehdä pesän, ja jotkut käyttävät ruukkua myös vessanaan. Muista pestä kivet hyvin ennen häkkiin laittamista ja huolehdi, ettei hamsu pääse kaatamaan niitä päälleen! Eläinkaupoista löytyy akvaarioon tarkoitettuja kaarnanpaloja ja juurakoita, joita voi käyttää myös hamsun häkissä. Myös ne on hyvä pestä ja harjata kuumassa vedessä ennen käyttöönottoa. Metsästä en lähtisi kaarnanpaloja hakemaan, koska niissä voi olla pihkaa, homesieniä ja pöpöjä. Hamsun häkkiin laitettavat "luonnonlelut" kannattaakin aina pestä hyvin ja kuumentaa uunissa bakteerien tappamiseksi (esim. 150 asteessa 15 minuuttia). Hamsuille voi antaa myös erilaisia puunoksia ja varpuja jyrsittäväksi ja kiipeilyleluiksi. Oksien tulee olla puhtaalta alueelta myrkyttömistä puista/pensaista kerättyjä, ja myös ne kannattaa pestä kuumalla vedellä ennen hamsulle antamista. Ainakin omat hamsuni rakastavat mustikanvarpuja, joita voi kesällä tarjota tuoreena ja kannattaapa niitä kuivata talven varallekin!

Juoksupyörä on yleisimmin käytetty hamsun virike, jonka tarpeellisuudesta ollaan kuitenkin eri mieltä. Mielestäni pyörästä ei ole haittaa, jos se on riittävän iso (hamsun tulee voida juosta selkä suorana) eikä hamsu ole kehittänyt itselleen juoksupyöräriippuvuutta. Juoksupyörä ei kuitenkaan riitä hamsun ainoaksi virikkeeksi, eikä se korvaa tilavaa häkkiä ja vapaana huoneessa jaloittelua. Pitkäkarvaisille syyrialaisuroksille en pyörää edes suosittele, koska hamsu voi juuttua pyörään karvoistaan ja kuristua hengiltä. Juoksupallo on pyörän muunnelma. Sitä käytettäessä tulee muistaa, ettei hamsua saa kerrallaan pitää pallossa kuin kymmenisen minuuttia, ja hamsun palloilua on valvottava. Juoksupyörä tai -pallo ei ole hamsulle mitenkään välttämätön, runsas liikunta häkin ulkopuolella korvaa sen mainiosti. Eräitä halvimmista mutta silti mieluisimmista virikkeistä ovat pienet pahvilaatikot: kaikenlaiset tyhjät keksi-, tee- ym. rasiat. Hamsut rakastavat jyrsiä ja kaivella niissä, ja pahvirasia käy myös pesämökistä. Talous- ja vessapaperirullien hylsyt ovat kivoja tunneleita nuorille syyrialaisille ja kääpiöhamsuille, aikuiset syyrikset eivät niihin yleensä mahdu. Rullista voi tehdä myös jumpparenkaita, jotka kiinnitetään narulla häkin kattoon.

Eläinkaupoista löytyy hamsuille monenlaisia leluja. Hyviä ovat esim. keraamiset (ei muoviset) pesät ja kolot, puumökit, pähkinänkuoresta tehdyt kodit ja puiset tikkaat. Pienet tikkaat ja muitakin leluja voi toki näppärä hamsunomistaja tehdä itsekin.

Luonnonvaraisen hamsterin päivästä iso osa kuluu ruuan hankkimiseen ja varastointiin: siksi ruokaan liittyvät virikkeet ovat lemmikkihamsuillekin hyviä. Eläinkaupoista voi ostaa erilaisia jyvätankoja hamsun jyrsittäväksi, ja häkkiin voi piilottaa hamsulle mieluista ruokaa, esim. koirankeksejä. Myös kuorellisia maapähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä voi hamsun iloksi antaa silloin tällöin. Monipuolinen ja vaihteleva ruokavalio on jo itsessään hyvää virikettä, hamsut kun yksinkertaisesti rakastavat syömistä. :)

Mielestäni hamsuille (lähinnä syyrialaisille) kaikkein parasta virikettä on kuitenkin vapaana huoneessa jaloittelu. Kanin tavoin hamsteri ei kuitenkaan kaipaa ulos pihalle edes kesällä, vaan hamsut on parasta pitää sisätiloissa. Hamsun tulisi päästä juoksemaan mieluiten joka ilta, omia syyriksiäni juoksutan vähintään tunnin illassa. Huoneeseen voi hamsun iloksi tuoda esim. pahvilaatikoita ja pahvirullia, paljaalla lattialla juoksentelu käy pitemmän päälle tylsäksi. Lattialle voi laittaa myös juoksupyörän, jossa hamsu voi halutessaan kuntoilla, varsinkin jos sen häkissä ei ole pyörää. Myös ruokaa voi huoneeseen piilotella, hamsu on innoissaan löytäessään herkkuja ihan itse. :) Ja tietenkin yksi hamsun virike olet sinä itse: useimmat hamsut tykkäävät kovasti kiipeillä ihmisten päällä ja vaatteissa.

Touhukasta kesää kaikille hamsuille ja niiden omistajille! :)